Projektit..Projects

 Nordic Trinity

Nordictrinity-300x200.jpg

….

Junnu Aaltonen, saksofoni/huilu
Mikko Iivanainen, kitara
Klaus Suonsaari, rummut

Nordic Trinity-kokoonpanossa kolmen eri sukupolven soittajat yhdistävät voimansa! Yhtyeen esittämä materiaali perustuu soittohetkessä tapahtuvaan luovaan improvisointiin sekä soittajien väliseen mahdollisimman kuuntelevaan ja reagoivaan kommunikointiin. Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa jäsentensä omista sävellyksistä, joka edustaa tyylillisesti rohkean mielikuvituksellista, herkkää ja yllättävää free jazzia.

Juhani Aaltonen (s. 1935 ) on maailmanluokan saksofonisti, jolle on ominaista vahva tarinankerronta sekä puhutteleva soundi. Suomalaisen jazzin legenda on monivaiheisella urallaan tehnyt aktiivista yhteistyötä mm. suomalaisen jazzin modernistien eli Edward Vesalan, Otto Donnerin, Heikki Sarmannon ja Paroni Paakkunaisen kanssa. Vuonna 1968 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla palkittu Aaltonen on tuttu myös mm. Tasavallan presidentistä, Suhkan Uhkasta sekä UMO:sta, jonka perustamisessa Aaltonen oli mukana. Yli neljäkymmentä vuotta kestänyt ura jatkuu siis yhä vahvana ja ”Junnu” tunteekin olevansa tällä hetkellä uransa huipulla.

Klaus Suonsaari www.klaussuonsaari.com (s. 1959) on yksi harvoja suomalaisia jazzmuusikoita, jolla on merkittävä kansainvälinen ura. Hän on jo 20 vuoden ajan toiminut New Yorkissa rumpalina ja säveltäjänä. Vuonna 1992 Pori Jazz Vuoden Taiteilija-palkinnolla palkittu Suonsaari on esiintynyt ja levyttänyt lukuisten kansainvälisten huippujazzartistien kuten Geri Allenin, Bob Bergin, Tom Harrellin, Joe Lovanon ja Diana Krallin kanssa. Hänen sävellyksensä ”Big Foot” on levytetty Diana Krallin Stepping Out ja Niels Lan Doky Trio Montmarten Scandinavian Reminiscence CDllä. Suonsaari on myös levyttänyt omalla nimellään lukuisia levyjä, joista mainittakoon uusimmat, Klaus Suonsaari Live in Helsinki (KSJAZZ) ja Klaus Suonsaari/Frank Carlberg Fallingwater (KSJAZZ).

Mikko Iivanainen (s. 1975) tunnetaan parhaiten Free Control-yhtyeen perustajajäsenenä sekä mm. Kurkirku-yhtyeestä ja Johanna Iivanainen duosta. Laajan soundivalikoiman omaava kitaristi-säveltäjä on Nordic Trinityn alullepanija, jonka sävellyksiä voi kuulla myös Free Control (MPI 1998) ja Free Control II (MPI 2000) levyillä. Hän on esiintynyt mm. Ulf Krokforssin, Iro Haarlan, Raoul Björkenheim, Tom Nekljudovin ja Anders Bergcrantzin kanssa ja soittaa Loco Motifen `Penguin Beguine`-levyllä (TUM 2005. Palkittiin Jazz Emmalla vuoden 2005 parhaana kotimaisena jazzlevynä) sekä Johanna Iivanaisen levyllä (Silence 2004, Jazz Emma ehdokas). Mikko on esiintynyt kansainvälisen Tales-yhtyeen kanssa Itävallassa ja Marokossa sekä muiden yhtyeiden kanssa Ruotsissa ja Liettuassa festivaaleilla ja klubeilla. Hän on improvisoivan musiikin konsertteja järjestävän Vapaa Kajahdus r.y:n jäsen.

Yhtye on julkaissut kuusi levyä KSJAZZ-levymerkillä.´Wonders Never Cease` (v.2006) Éternal Echoes´ (v.2008) ,´Plays The Music Of Edward Vesala´ (v.2011) , ´Live´(v.2012), ‘Blessings’ (v.2016) ja ‘The Art of Sound’ (v.2018).

.. 

-Junnu Aaltonen saxophone
-Mikko Iivanainen guitar
-Klaus Suonsaari drums

Nordic Trinity is an interactive and freewheeling group of three generations of musicians who explores inventive melodic themes and rhythms found not only in the traditions of free jazz and contemporary improvisation but also in the complexity of modern composition. The bands philosophy is based on paradoxes and extremes being a necessity in order to achieve balance. The variety of their work discovers contrasts in the weight of sound. Nordic Trinity digs into a place where people live not only out of necessity, but because they want to be part of a future that invites surprise and welcomes spontaneity.

Juhani Aaltonen (b.1935) is a world-class saxophonist, who has a strong storytelling sound. This living legend of Finnish Jazz has worked with such modernists as Edward Vesala, Arild Anderssen, Heikki Sarmanto, Reggie Workman, Andrew Cyrille, and Tomasz Stanko. In 1968 he was awarded with a George Award as the musician of the year from Finnish Jazz Federation. Juhani was one of the original members of the famous UMO big band. He has been creating music for over four decades and feels that he is now at the top of his career.

Klaus Suonsaariwww.klaussuonsaari.com (b.1959) is one of the rare Finnish jazz musicians, who has enjoyed a multifaceted, star-studded international career as a performer and composer. He has extensive performing experience with such greats as Joe Henderson, Bob Berg, Jerry Bergonzi, Tom Harrell, Randy Brecker, Toots Thielemans, Ray Drummond, Diana Krall, Niels-Henning Ørsted Pedersen, Joe Lovano, and many others. This Artist of the Year Award recipient’s numerous recordings include LaVerne Butler’s No Looking Back with Joe Henderson, Doky Brothers’ Doky Brothers with Curtis Stigers and Randy Brecker, Klaus Suonsaari’s With Every Breath I Take with Geri Allen, and Something Special with Toots Thielemans and David Sanborn. His composition “Big Foot” is featured on critically acclaimed pianist/singer Diana Krall’s Stepping Out and Niels Lan Doky Trio Montmartre’s Scandinavian Reminiscence CDs.

Mikko Iivanainen (b.1975) is the founding member of Nordic Trinity and has also played with Free Control, Loco Motife, Kurkirku and Johanna Iivanainen Band. Mikko`s compositions can be heard on such records as Free Control and Free Control II. He has performed and recorded with Anders Bergcrantz, Ulf Krokfors, Iro Haarla and Tom Nekljudov. He plays in Johanna Iivanainen`s self titled CD, which was nominated for the Emma Award as one of the best Finnish jazz recordings in 2004. Mikko’s talents can also be heard on Loco Motife`s Penguin Beguine. Their CD received the Emma Award for the Best Finnish Jazz Recording in 2005. Mikko has performed in Marocco and in Austria with an international group called Tales.

Nordic Trinity has released six records with KSJAZZ ´Wonders Never Cease`(2006) (Jazz Emma nominated), Éternal Echoes´ (2008) ,´Plays The Music Of Edward Vesala´ (2011) , ´Live´(2012), ‘Blessings’ (2016) and ‘The Art of Sound’ (2018). You can order the cd’s here www.ksjazz.com

….


Johanna & Mikko Iivanainen duo

jm_k2_3501.jpg

….

Johanna Iivanainen, laulu
Mikko Iivanainen, kitara

..

Johanna Iivanainen, vocals
Mikko Iivanainen, guitar

….

www.johannaiivanainen.com